Koko Ugin omat bileet, eli Merefesti uudistuu tänä vuonna. Sinne vaan sitten kaikki ryminällä jytäämään 9.-11.6. Käy tsekkaamassa festi-ohjelma ja esiintyjät osoitteesta merefesti.fi Merefesti -verkkosivut ja logo ja layout on tehty meillä täällä Grafeskossa.
Grafeskon omat verkkosivut ovat myös lähiakoina uudistumassa. Ehkä jo parin viikon päästä viimein saadaan uutta ilmettä tännekin.
Asiakkaamme Ravintola Kahveli ja Ravintola Kirsta viettivät Helatorstain aattona avajaisia. Uudistus oli oikein positiivinen ja kesäterassilla tunnelma oli erittäin mukava – juhlat sujuivat muutenkin kerrassaan hienosti. Ilmakin oli loistava. Kahvelin lounas ja ruokalistat löydät täältä. Kirstan tapahtumia voit seurata taas täältä.
Grafeskon liiketila on saanut vähän julkisivu-kohotusta uuden piha-kiveyksen myötä. Piha-alueen remontti on saattanut häiritä hieman, pahoittelut siitä, mutta alkaa nyt olla loppusuoralla. Kesän videoprojekti-kalenteria täytellään parhaillaan ja tiedossa onkin mielenkiintoisia videokuvauskeikkoja. Etenkin ilmakuvausten aika on parhaimmillaan näin kesällä. Myös hääkuvauskeikkoja on kertynyt jo useammalle viikonlopulle. Otappa yhteyttä jos olet kiinnostunut jostain videoproduktiosta tai tarvitset kuvaajaa!
Studiopuolella kuvaajia työllistää näin vaalien jälkeen enimmäkseen lakkipäiset juhlijat. Studio Sorvakon Rantatien tapahtumia ja kuvia voit käydä seuraamassa täältä »
Mukavaa kesän alkua kaikille!