Joskus saattaa tuntua siltä, että aika ei millään riitä yrityksen markkinointi- ja viestintäasioihin. Jotta yritys voisi toimia täysillä oman ydinosaamisensa parissa, kannattaa joskus pyytää viestinnän kumppani apuun. Mainostoimisto Grafesko on perustettu juurikin näitä toimia varten jo vuonna 1993. Vuosien saatossa olemme saaneet olla mukana useassa huikeassa projektissa ja bisneksessä. Sitä kautta meille on karttunut kokemuksen lisäksi myös tietynlainen arvomaailma. Jos mietit kumppanin valintaa, alla muutama niistä meidän tärkeimmistä ominaisuuksistamme.
NOPEUS. Meillä ei hukata aikaa asioiden suurenteluun ja turhaan “piiperrykseen”. Me pystymme tiukkoihin aikatauluihin.
LAATU. Olemme tarkkoja laadusta, vaikka nopeus onkin valttimme. Tiimissämme on skarppia porukkaa, jotka eivät siedä turhia virheitä.
OMALAATUISUUS. Emme siedä plagiointia ja pyrimme löytämään aina asiakkaan näköisiä ajatuksia työskennellessämme.
TYYLITAJU. Meillä on silmää niin suunnittelussa kuin koodauksessakin. Seuraamme maailmaa ja sovellamme nykytrendejä miksattuna vanhoihin hyviin tyyleihin.
INTOHIMO. Koulutamme ja virkistämme osaajiamme säännöllisesti. Tiimiläisemme ovat hyvin ala-orientoituneita.
JALAT MAASSA. Mainosala on täynnä haihattelua ja irtolauseita. Me tahdomme pysyä asiassa ja keskitymme kuuntelemaan asiakasta ratkaisukeskeisesti.
HUUMORI. Olemme rento tiimi varustettuna hyvällä (ja välillä vähän huonollakin ) huumorilla. Meidän kanssamme asiakas voi olla oma itsensä.
MONIPUOLISUUS. Kauttamme saa useimmiten koko paketin. Mitä me emme tuota tai osaa, hankimme muualta – huolella kilpailutettuna ja taustatyöt tehtynä.
LUOTETTAVUUS. Meille on tärkeää, että sovitut aikataulut pitää. Kaikki työt myös tehdään niin, että asiakas voi luottaa ettei tärkeitä tietoja vuoda ulos.
KILPAILUKYKYISYYS. Koska emme käytä aikaa turhaan työhön ja kilpailutamme ostot huolella, olemme kuulleet olevamme kilpailijoita usein kustannustehokkaampi.
YHTEYS.Meihin on helppo ottaa yhteyttä ja vastaamme nopeasti. Toimistoaikojen ulkopuolellakin yhteydenottoihin pyritään vastaamaan mahdollisimman pian.
Jos kaipaat lisätietoja mahdollisesta uudesta viestinnän kumppanistasi, ota yhteyttä ja kysy rohkeasti.